FA Solutions rikoksen ratkaisijana

image description

"Tilasimme henkilökuntajuhlaan aktiviteetin Seikkailulta, jonka palveluita olimme käyttäneet menestyksekkäästi jo aiemmin. Juuri laadukkaiden aktiviteettien vuoksi henkilökuntamme toiveena oli saada myös tälle vuodelle Seikkailun tuottama ohjelmanumero. CSI Rikoksen ratkaisijat oli hyvä herättelijä henkilökuntapäivän alkuun ja ensimmäiseksi tekemiseksi.

Rikosta ratkaistiin pienryhmissä. Heti syntyikin hyviä keskusteluita ja saatiin aivonystyrät raksuttamaan. Rikos oli sopivan haastava ja testasi hienosti tiimin yhteistyökykyä, hoksottimia ja ongelmanratkaisutaitoa. Kyseessä ei ollut pelkästään hauska murhamysteeri, vaan joukkueidemme piti puhaltaa todella hyvin yhteen hiileen pulmien ratkomiseksi. Aika tikitti koko ajan ja paineet lisääntyivät aivan kuten tosielämän tilanteissakin. 

Vetäjät olivat ammattitaitoisia ja energisiä, ohjeistivat hyvin ja kaikki sujui tälläkin kertaa hienosti. Kokemustemme perusteella voimme lämpimästi suositella Seikkailua ja tilaamme varmasti aktiviteetteja tuleviinkin tapahtumiimme."

Heidi Kauhanen, HR Manager, FA Solutions

Tutustu CSI Rikoksen Ratkaisijat  aktiviteettiin.